torstai 30. lokakuuta 2008

Tämäkö odottaa Perussuomalaisia Suomessa?


30.10.2008 20.08

En tunne uutisessa esiintyvää Pro Köln -liikettä, mutta kuvittelisin sen olevan kansanliike, joka ajaa kiivaasti kansallisia etuja ja on kritiikissään varsin suorasukainen. Lisäksi jos, huom. jos, se kritisoi vielä hallitsematonta maahanmuuttoa (tässä tapauksessa siis Saksassa), niin soppa on valmis. Mikään äärisuvaitsevainen viranomainen ei voi hyväksyä tuollaista kansanliikettä, ei, vaikka sillä olisi kansan tuki takanaan. Samanlaista suvaitsemattomuutta olen havaitsevinani myös Suomen äärisuvaitsevaiston keskuudessa Perussuomalaisia kohtaan, kuten nyt on tullut ilmi mm. oikeusministeri Tuija Braxin ja maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin kommenteissa Perussuomalaista puoluetta ja sen edustajia ja kunnallisvaaliehdokkaita kohtaan.

Nämä äärisuvaitsevaiset, joiksi voidaan Vihreiden ja RKP:n edustajia ja poliitikkoja hyvällä syyllä nimittää, voivat halutessaan korkeiden virkojensa ja suhdeverkostojensa avulla tehdä Perussuomalaiseen puolueeseen kuuluvien ja sitä lähellä olevien kriitikkojen elämän todella hankalaksi. Pian varmaan näemme senkin, että jos näin Perussuomalaisena julkikriitikkona haluaisin esim. kaupungilta vaikkapa vuokratontin, niin nämä äärisuvaitsevaiset sen voisivat halutessaan dissata, käyttämällä suhdeverkostoaan hyväksi. Tämä kaikki tässä sanomani, on tietenkin vain spekulointia, eihän Suomessa voisi tällaista tapahtua, eihän?

Kölnissä posti kieltäytyi jakamasta kaupunginvaltuustossa viiden edustajan voimin istuvan Pro Köln -kansanliikkeen lehteä. Syyksi ilmoitettiin lehden sisältö, joka postin mukaan on islamin vastainen sekä loukkaa Kölnin pormestaria.

Äärioikeistolaiseksi leimattu Pro Köln -kansanliike on tullut tunnetuksi kaupunkiin rakennettavan suurmoskeijan kiivaana vastustajana ja kristillisdemokraattinen pormestari puolestaan sen innokkaana kannattajana.

Tapaus on käynnistänyt vilkkaan keskustelun postin oikeudesta jakaa tai olla jakamatta postilähetyksiä niiden poliittisen sisällön perusteella. Mielipiteenvapauden rajoista huolestuneet kyselevät nyt, katkaisevatko myös teleyhtiöt pian puheluita, jos keskustelujen sisältö ei vastaa niiden poliittista maailmankuvaa.

Saksassa äärioikeistolaiset ilmiöt ovat joutuneet kansan silmätikuksi. Postin tavoin monet hotellit ja ravintolat boikotoivat äärioikeistolaisia, jos ne tunnistavat asiakkaansa poliittiset ajatukset ulkonäöstä, vaatteista tai jollakin muulla tavalla.

Jopa yrityksiä, joiden tuotevalikoimaan kuuluu myös äärioikeistolaisten suosimia vaatteita, on boikotoitu. Eräs vaatemerkeistä on Thor Steinar, jonka rintamuksessa komeilee usein Norjan lippu. Norjan ulkoministeriö on yrittänyt saada Potsdamin maaoikeutta kieltämään kansallislippunsa käytön. Yritys kilpistyi siihen, että silloin olisi kiellettävä monien muidenkin maiden liput.

YLE Uutiset

Oikeusministerin laintuntemus


29.10.2008 18.56

Mahtaakohan oikeusministeri Tuija Brax tuntea nämä perustuslain kohdat:

12 §

Sananvapaus ja julkisuus

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.

Myös Perussuomalaisilla on sananvapaus, vaikka oikeusministeri mielellään haluaisikin rajoittaa sitä!

13 §

Kokoontumis- ja yhdistymisvapaus

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Jokaisella on yhdistymisvapaus. Yhdistymisvapauteen sisältyy oikeus ilman lupaa perustaa yhdistys, kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua yhdistyksen toimintaan. Samoin on turvattu ammatillinen yhdistymisvapaus ja vapaus järjestäytyä muiden etujen valvomiseksi.

Tarkempia säännöksiä kokoontumisvapauden ja yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla.

Huom! Myös Perussuomalaisilla on kokoontumis ja yhdistymisvapaus! Sitäkin tämä nykyinen oikeusministeri haluaisi mielellään rajoittaa.

116 §

Ministerisyytteen nostamisen edellytykset

Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti

Eiköhän tässä ministeri Braxin tapauksessa jo täyty monta perustuslakia vastaan rikkomista!

Oikeusministeri aikoo rikkoa perustuslakiin kirjoitettua sananvapautta kohtaan!


28.10.2008 20.49

Vihreä oikeusministeri, Tuija Brax, on aloittanut sensuurisodan Perussuomalaisia vastaan, puolueen vaalivoiton vuoksi! Johtamansa oikeusministeriön avulla, Brax aikoo kouluttaa valtuustojen puheenjohtajista sensoreita ja hyökätä perustuslakiin kirjoitettua sananvapautta vastaan! Eiköhän vihernatsit ole jo menneet liian pitkälle ihmisten kyykyttämisessä? Nyt olisi aika eduskunnan puuttua asiaan ja saada tuo natsi ja propagandisti pois päättävästä virasta. Eiköhän tässä ole jo aihetta virkarikossyytteeseen? Kyllä Vihreidenkin täytyy jotain kunnioittaa, ainakin perustuslakia, vaikkeivat ihmisiä kunnioitakaan!

Keskusta ei edelleenkään halua puhua maahanmuuttoasioista!


27.10.2008 21.16

Huolimatta Perussuomalaisten vaalivoitosta, haluaa pääministeri Matti Vanhanen edelleen iskeä päätään seinään väittämällä juuri uutisissa, että ei ole mitään syytä muuttaa Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Ei vaikka juuri kansa näytti, kuinka silla on voimaa pudottaa ylimielinen pääministerimme takaisin maanpinnalle. Hänen mielestään tarvitsemme lisää maahanmuuttajia työvoimapulan voittamiseksi. Edelleenkin haluaisin muistuttaa pääministeriä siitä, että maassamme on jopa 400000 työtöntä työnhakijaa, jos työvoimaministeriön tilastosiivoukset poistetaan sumuttamasta. Mutta ei Vanhanen vaan usko, tai ei halua uskoa.

Nyt on näköjään jo Perussuomalaisten voiton pelästyttämänä masinoitu koko mamu-uskovaiskoneisto käyttöön järein asein, kun kansallinen YLE:mmekin on jo valjastettu tuon uskontosuunnan palveluksiin. Tänään YLE:n uutisissa kerrottiin jo monen mamu-uskovaisen virkamiehen suulla, kuinka on tärkeätä ottaa pakolaislapsia vastaan ja kuinka on valhetta puhua ns. ankkurilapsista, jotka lähetetään kohdemaahan ensin, ja jotka sitten saavat luvat maahanmuuttoon koko heimolle. Minustakin on tärkeätä auttaa lapsia hädässä, mutta jos osoittautuu, että koko suku on yhden lapsen varjolla tullut maahan, eikö voitaisi passittaa takaisin lähtömaahan? Miksi nämä virkamiehet ovat näin sinisilmäisiä?

Kaikkiaan 153 minua äänestänyttä!


27.10.2008 18.05

Pidän tätä voittona! Ensikertalaiselle ihan kohtuulisen hyvä saavutus! Sain rutkasti kokemusta, uusia ystäviä, tukijoita, näkemystä. Tästä työ alkaa ja seuraava kohde on eduskuntavaalit!

Kiitos äänestäjilleni ja vielä äänestämään meneville


26.10.2008 13.42

Kiireiset viikot alkavat olla takanapäin. On ollut hienoa olla Perussuomalaisten mukana kiertämässä ympäri kaupunkia. Olen oppinut paljon eri kaupunginosista ja keskustellut paljon paikallisten asukkaiden kanssa. Turvallisuus ja asuntoasiat ovat olleet pääasiassa keskusteluissa, toki myös terveydenhoidosta (ja -hoitamattomuudesta) on mielipiteitä esitetty ja kuunneltu. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus, jota en uskonut koskaan kokevani, vaikka olin elätellyt ajatusta kunnallisvaaleihin osallistumisesta jo vuosikymmeniä. Nyt oli sen osallistumisen ja kansalaisvaikuttamisen aika, nyt siihen oli mahdollisuus. Toivottavasti minua äänestäneet saavat edes jollain tasolla luottamuksensa antamisesta jotain takaisin. Aivan varmasti he saavat luottamuksen siihen, että heitä ei ole unohdettu ainakaan Perussuomalaisten osalta, kuten se valitettavasti on hallituspuolueiden osalta ollut tapana. Perussuomalaiset antavat sen turvan, mikä ihmisiltä on puuttunut tähän asti! Jatkossa vaaleja tulee ja menee, mutta Perussuomalaiset pysyvät suomalaisen tukena ja turvana!

perjantai 24. lokakuuta 2008

Asunnottomien kohtelu vaalituvissa kertoo ko. puolueiden kannan asunnottomuuteen!

Ei saa asunnoton ymmärrystä valtapuolueilta, ei! Demarit, Kokoomus ja RKP kielsivät asunnottomia yöpymästä vaalimökeissä. Näin nämä ihmisiä kyykyttävät puolueet antavat selvän signaalin ahdingossa oleville: Älä vain tule luokseni apua pyytämään, vien vielä viimeisenkin arvonrippeen! Ja vihreidenkin sanoma on selvä; Ihminen on kaikkeen syypää, jonka ei pidä edes asumustaan lämmittämän, jotta maailma pelastuu! Ihmettelen vain, miksi suomalainen on asunnoton, kun samaan aikaan muualta tulleet kansoittavat lähiöitä Helsingissä?

Puolueiden vaalimökeissä Helsingissä on yöpynyt asunnottomia.
Vihreät ja vasemmistoliitto ovat toivottaneet asunnottomat tervetulleiksi mökkeihinsä. Sen sijaan kokoomuksen, SDP:n ja RKP:n mökkeihin ei asunnottomien mukaan ole ollut pääsyä. Poliisi poisti illalla kokoomuksen mökistä kolme valtaajaa.Vasemmistoliiton lämmitetyssä vaalimökissä on mahtunut yöpymään kolme ihmistä. Vihreiden kylmä mökki ei houkutellut yöpyjiä, mutta ihmisiä kerääntyi istuskelemaan sinne vilttien alle.Tempauksella haluttiin kiinnittää kunnallisvaalien alla huomio pitkäaikaisasunnottomien huonoon tilanteeseen. Tempauksen järjestäjät ovat kiertäneet paikkoja, joissa asunnottomat yleensä yöpyvät, ja kertoneet mahdollisuudesta yöpyä vaalimökeissä.

STT/Iltalehti

torstai 23. lokakuuta 2008

Puolet suomalaisista suhtautuu kriittisesti maahanmuuttoon!

Ja toinenko puoli sitten haluaa hyysätä? En usko, vaan tuosta toisestakin puolesta on epäilevästi suhtautuvia, joskaan ei niin kriittisiä varmaankin puolet . Mistäkö tämä sitten kertoo? No ainakin siitä, että Ruotsalaisen vähemmistöKansanosanPuolueen, VIHeR:piipertäjien ja SOSialististen antiDEMokraatisten luotsaama maahanmuuttopolitiikka on tullut tiensä päähän! Ei kansa tyhmää ole, jos kritisoivat hallitsematonta maahanmuuttoa. Perussuomalaisten sanoman kansa tajuaa, mutta nämä em. puolueiden edustajat pitävät kansaa niin tyhmänä, että luulevat sen nielevän mitä vaan, vuodesta toiseen. Tähän sopii hyvin sanonta, sitä saa mitä tilaa ja tässä tapauksessa nämä puolueet ovat tilanneet itselleen hankaluuksia, haalimalla kaikenkarvaista porukkaa ympäri maailmaa, muka työvoimapulaa helpottamaan. TYÖVOIMAPULAA! Mitä helvetin työvoimapulaa? Jos maassa on 250000-400000 työtöntä, riippuen laskutavasta, onko silloin työvoimapula? Niinhän nämä ylimieliset puolueet antavat ymmärtää, mutta luu jää vetävän käteen ja kansa osoittaa mahtinsa äänestämällä Perussuomalaiset voittoon ensin näissä kunnallisvaaleissa ja seuraavissa eduskuntavaaleissa parin vuoden päästä! KYLLÄ KANSA todellakin TIETÄÄ!

Puolet suhtautuu kielteisesti maahanmuuton lisääntymiseen

23.10.2008 18:58
Nelosen uutisten TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan miesten asenteet maahanmuuttoa kohtaan ovat kielteisempiä kuin naisten.
Naisista 43 prosenttia ilmoitti suhtautuvansa kielteisesti maahanmuuton lisääntymiseen, kun miehistä kielteisesti suhtautui 54 prosenttia.Mitä korkeammin koulutettuja vastaajat olivat, sitä myönteisemmin he suhtautuivat maahanmuuttoon. Kielteisimmin maahanmuuton kasvuun suhtautuivat alle 40-vuotiaat maaseudulla asuvat miehet.Tutkimukseen haastateltiin 1 191 suomalaista. Johdannoksi vastaajille kerrottiin, että 15 vuoden kuluttua Helsingin asukkaista maahanmuuttajia on arvioiden mukaan joka neljäs. Tällä hetkellä joka kymmenes helsinkiläinen on maahanmuuttaja. Iltalehti

tiistai 21. lokakuuta 2008

Tähänkö on tultu?

Polttopulloisku suurlähetystöön Helsingissä. Palavia autoja Turussa. Nämä ja monet muut uutiset hätkähdyttivät ainakin meikäläistä tänään illansuussa, kun palailin töistä kotiin. Ihmettelen vain vihreiden, demareiden ja keskustan ehdokkaiden suhtautumista näihin Suomeenkin rantautuneisiin ilmiöihin. Vastauksena saan varmaankin: ”Olet rasisti, jos ajatteletkin, että nämä ilmiöt johtuisivat maahanmuuttajista!” Olen siis myös ajatusrikollinen, kuten eräs blogaaja, joka sai syytteen ajatuksistaan, jotka kirjoitti sitten blogiin. Syytteen virkamieheltä, syyttäjältä, jonka pitäisi olla puolueeton, mutta kun ei ole.

Ilokseni sain tänään paljon palautetta sähköpostiini. Ei yhtään rasisti-kommenttia, vaan aidosti kannustavaa postia äänestäjiltä. Allekirjoitettuina ja nimettöminä lähetettyjä, joissa kaikissa kaikui huoli omasta elämästä ja turvallisuudesta täällä pääkaupungissamme. Ja kannustusta perussuomalaiselle linjalle, jossa lupaamme turvallisempaa kaupunkia, turvallista maata koko Suomen alueella. Se lupaus myös pitää, riippumatta tulevan sunnuntain tuloksista. Me emme unohda teitä arvon kansalaiset!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Syrjitäänkö Suomessa (ja Helsingissä) suomalaisia?

Maahanmuutto puhuttaa kansalaisia toreilla ja turuilla. Mutu-tuntumalla kansalaiset ovat samaa mieltä Perussuomalaisten kanssa siitä, että töihin saa tulla Suomeen jos töitä on tarjolla, mutta ensisijaisesti on palkattava kotimaista työvoimaa, jo täällä olevaa, suomenkielentaitoista porukkaa. Sen luulisi olevan päättäjillekin selvä asia, sillä luulisi samasta kulttuurista, samaa kieltä puhuvan palkkaaminen ja hänen työpanoksensa olevan työnantajalle kannattavampaa, kuin opettaa uudelle tulokkaalle kaikki kädestä pitäen. Niin sitä luulisi, mutta mm. maahanmuuttoministeri Astrid Thors on mielipiteissään antanut ymmärtää, että on kansantaloudellisesti edullisempaa palkata ja haalia väkeä joka puolelta maailmaa, jotta maa pysyisi tiukassa talouskunnossa, jotta voisimme näyttää muulle maailmalle, kuinka Suomessa osataan paremmin se, mitä esim. Ruotsissa ja Tanskassa on harjoiteltu huonolla tuloksella jo pidemmän aikaa. Nimittäin maahanmuuttopolitiikka. Nyt sitten Thors sättii maahanmuuttopolitiikan arvostelijoita muukalaisvihamielisiksi. En tiedä ymmärtääkö äidinkieleltään ruotsinkielinen Thors aina ihan täysin suomenkieltä, sillä niin ihmeellisiltä hänen kommenttinsa välillä kuulostavat.

Muulaisvihamielisyyttä sen sijaan esiintyy mittavammin Thorsin omassa maakunnassa, Ahvenanmaalla, jonne ei suomea puhuvia hevillä päästetä. Olen jopa kuullut ja nähnytkin jossain ajankohtaisohjelmassa haastateltuja suomenkielisiä ahvenanmaalaisia, joiden kodin ikkunoita on kivitetty ja lapsia uhkailtu koulumatkoilla ainoastaan ja vain sen vuoksi, että he sattuvat puhumaan äidinkielenään suomea. Ja tämäkin on taas faktaa, sillä en viitsi edes vaalien alla puhua potaskaa ainoastaan ja vain vaalimenestyksen saavuttamiseksi, kuten tuntuu kielivähemmistömme edustajien puolueväellä olevan tapana. Jos minä esimerkiksi haluaisin muuttaa Ahvenanmaalle, se ei käytännössä ole mahdollista. Teoriassa voisin muuttaa sinne, mutta käytännössä syrjiminen ja kielisrasismi tekisi elämisen mahdottomaksi aidinkielenäni suomea puhuvana. En saisi asuntoa sieltä, en palvelua suomenkielellä, koska Ahvenanmaan maakunta on säätänyt itse lakinsa, jossa maakunnan kieli on ruotsi. Sekin on mielestäni syrjimistä, oikeastaan voitaisiin puhua jo rasismista, sillä en katso olevani mitenkään tasavertainen suomenkielisenä maakunnassa, joka sentään kuuluu kuitenkin suomeen ja saa kaikki mahdolliset tuet suomalaisilta ja suomenkielisiltä veronmaksajilta, mutta joka rasistisesti syrjii virallisessakin politiikassaan suomenkielisiä. Onneksi minulla ei ole ollut koskaan suurempaa tarvetta muuttaa sinne.
Olen jo vuosia ihmetellyt asiaa ääneen ja joskus keskustellutkin aiheesta suomenruotsalaisten ystävieni kanssa, jotka täällä Helsingissä asuvina näkevät itsekin tilanteen hiukan erikoisena. Itse he eivät koe saavansa huonompaa palvelua täällä kaksikielisessä pääkaupungissa, vaan kokevat olevansa tasa-arvoisia suomalaisia, vaikka ovatkin äidinkieleltään ruotsinkielisiä. Mutta ilmeisesti fru Thors ei koe itseään suomalaisena, vaan muukalaisena, ahvenanmaalaisena, ja siksi haluaa nyt päättäjänä ollessaan tänne maahamme paljon erikielisiä, jottei ruotsinkielen asema olisi niin yksinäinen, kummajainen, suomenkielisessä maassamme. Minustakin tilanne on kyllä erikoinen, että ruotsinkielinen, kantaväestöä karsastava ahvenanmaalainen vähemmistön edustaja, saa olla päättävänä viranomaisena haalimassa tänne sopeutumatonta porukkaa valtaväestön mielipiteistä huolimatta.

Nyt tulee se tämänkin blogauksen kunnallispoliittinen aihe. On nimittäin faktaa, että kaupunkiimme tuleville maahanmuuttajille, pakolaisille ja elintasonperässämuuttajille, on järjestetty erityispalveluja, jotta nämä voisivat hakea kaikkia avustuksia, joihin laki antaa mahdollisuuden. Eli alkuperältään suomenkielinen alkuperäinen suomalainen saa huonompaa palvelua sosiaaliviraston luukulta, kuin muunmaalainen. Se ei mielestäni ole oikein ja siksi minäkin täällä Perussuomalaisten riveissä yritän vaikuttaa parhaan kykyni mukaan. Äänestäjä, antamalla äänesi Perussuomalaiselle, voit olla varma siitä, että äänesi ei mene hukkaan, vaan juuri sinun asioitasi saattaa olla käsittelemässä oikeasti Sinusta välittävä ihminen.

torstai 16. lokakuuta 2008

Törkeää suomalaisten syyllistämistä Poliisi-TV:ssä!

Vaikka tämä ei varsinaisesti kunnallispolitiikkaan kuulukaan, sivuaa sitä kyllä, en malta olla kommentoimatta. Katselin tuossa juuri TV-2:lta Poliisi-TV:tä, joka aiemmin on ollut varsin puolueeton ohjelma, mutta joka nyt toimittajavaihdosten jälkeen on näemmä muuttunut monikulttuurisuutta suitsuttavaksi komediaksi. Tämänkertaisessa ohjelmassa tartuttiin aiheeseen nimeltä rasistinen rikollisuus. Yksipuolista kuvaa annettiin urakalla. Valtaväestö kuvattiin rasisteiksi, jotka pääasiassa pieksevät maahanmuuttajataustaisia raukkoja, joissa ei tietenkään ole ikinä mitään vikaa näiden maahanmuuttajauskovaisten mielestä. Haastateltiin asemalla maahanmuuttajataustaisia nuoria ja kysyttiin johdattelevasti, ovatko nämä hakkaajat olleet suomalaisia, siis valtaväestöä. Vastauksista saatiin tietysti myönteisiä kysymyksille, vain yksi tyttö sanoi sivulauseessa, että kyllä siellä maahanmuutajiakin on ollut pahoinpitelemässä, mutta tämä kommentti ohitettiin täysin. Jutussa pyöri koko ajan taustalla ja väliajalla lavastettu filmi, jossa joukko valkonaamoja ”pieksi” mustaa nuorta. Voi elämän kevät sentään, tällaista sairasta propagandaa saamme sietää valtakunnallisessa, ”vero”varoin (kyllä se veroa on se tv-lupamaksu!) kustannetulla tv-kanavalla!

Voiko äänestäjä vaikuttaa raiskauksiin Helsingissä?

Taas on raiskattu Kaisaniemen puistossa. Ja taas tekijöiden epäillään olevan maahanmuuttajataustaisia, tummaihoisia miehiä. (no miehiä tietysti, harvemmin kai naiset raiskaavat naisia) Mitä tälle raiskausaallolle voidaan tehdä? Hyvin yksinkertaisin laskutoimenpitein saamme tulokseksi: vähennetään maahanmuuttajien määrää!

Katselin eilen FST:ltä, kuinka Astrid Thors kiihkosi lisää maahanmuuttajia Suomeen. Halusi, että kunnat ottaisivat lisää maahanmuuttajia, sillä hänen mielestään Suomen kilpailukyky kärsii, jos emme ota. Mutta nyt kärsii suomalainen nainen, vaikka kilpailukyvyllä menisi miten hienosti. Ihmettelen vain, miksei Astrid Thors halua maahanmuuttajia omaan (maa-)kuntaansa, Ahvenanmaalle, jos kerran siitä maahanmuuttajien suuresta määrästä olisi hyötyä kunnalle. Eipä hän kyllä halua suomalaisiakaan sinne, joten miksi sitten muunmaalaisiakaan.

Maahanmuuttajat tekevät 50% Helsingin raiskauksista, se on faktaa. Faktaa on myös se, että äänestämällä Perussuomalaista kunnallisvaaleissa, varmistat sen, että raiskaustapauksia pyritään aktiivisella politiikalla vähentämään ja rikolliset raiskaajat saavat lähtöpassit tuomionsa suorittamisen jälkeen!


Miesjoukko raiskasi naisen Kaisaniemessä

Noin 25-vuotias nainen raiskattiin Kaisaniemen puistossa tiistaiaamuna noin kello neljän aikaan.

Nainen oli lähtenyt kellon kolmen jälkeen yöllä kävelemään ravintolasta Mikonkatua pitkin Kaisaniemen puistoon. Puistossa naisen kimppuun oli hyökännyt kolmen-neljän miehen joukko.

Nainen kertoi, että miehet olivat raiskanneet hänet kello 3.45-4.15 välisenä aikana. Miehet olivat naisen mukaan tummaihoisia.

Nainen pääsi raiskauksen jälkeen itse hakeutumaan hoitoon ja ilmoittamaan asiasta poliisille. Poliisi kävi aamulla tapahtumapaikalla, mutta ei ole tavoittanut epäiltyjä.

Mahdollisia silminnäkijöitä tai tapauksesta jotakin tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin, virka-aikana numeroon (09) 189 5368 ja virka-ajan ulkopuolella numeroon (09) 189 4002

tiistai 14. lokakuuta 2008

Kenellä on varaa tonttivuokrien korotuksiin?

Tänään oli vuorossa Kannelmäki. Entisen Maxin, nykyisen Prisman edustalla olimme taas tutulla kokoonpanolla liikkeellä. Demaritkin olivat saapuneet sankoin joukoin paikalle, harmi vain, että he olivat luvatta paikalla. Sieltä sitten kuului vakio demariselityksiä ja änkytyksiä, kuinka oli sekaannusta päivämäärissä ja kuinka toiminnan johtaja oli sanonut sitä ja tätä. Mikäs siinä, jos kerran kaupan johto oli sallinut tämän kerran Perussuomalaisille, niin miksi änkeytyä paikalle ilman lupaa? No, se siitä, vahinkoja voi sattua kelle hyvänsä. Onneksi meillä oli luvat kunnossa, olisi ollut noloa lähteä paikalta häntä koipien välissä.

Sattui siinä sitten demariporukan poislähdön jälkeen yksi päädemareista, Arto Bryggarekin paikalle. Havaitsi, ettei yhtään demaria ollut paikalla ja jäi ihmettelemään tilannetta. Ystävällisesti selitimme hänelle, että käry oli käynyt ja puolueensa ehdokkaiden oli ollut lähdettävä pois luvattomilta asioilta. Pian Bryggare tulikin uudestaan ja äkkäsi erään ehdokkaamme turvaliivin selässä olevan tekstin: ”Tonttien vuokrat alas!” Siitä hän innostui sättimään meitä urakalla tuosta tekstistä ja haukkumaan helppoheikeiksi tyyliin: ”Ei se pojat noin helppoa ole!” Että kyllä ainakin pitäisi inflaation verran korottaa vuokria. Totesin sitten siihen kuuluvasti: ”Jos demareilla on hyväpalkkaisina varaa maksaa lisää korkeita vuokria ja yhtiövastikkeita, se ei silti tarkoita sitä, että pientuloisilla olisi!” Siitä Bryggare sitten painui harppoen matkoihinsa naama ja niska punoittaen. On se kumma näillä isojen puolueiden edustajilla, kuinka on aina tarvis korottaa veroja ja maksuja. Siitä näkee, kuinka he ovat etääntyneet tavallisesta kansasta, kuinka ei enää huippupalkoilla tarvitse välittää pienistä hintojen nousuista. Jos tuon inflaation 4:n % nousun muuttaa euroiksi, tarkoittaa se mahdollisesti jopa 100-400 euron korotusta vuokraan tai yhtiövastikkeeseen, riippuen asunnon koosta tietenkin jyvitettynä neliömäärälle. Aika isoista summista puhutaan monelle pientuloiselle tai eläkeläiselle.

Veronkorotuksillako kaikki hoituu?

Sunnuntaina olimme Pihlajamäessä ja Oulunkylässä vaalityössä. Pihliksen ostarin edessä kauniissa auringonpaisteessa riitti ihmisiä kahvittelemassa ja puhumassa asiaa ja asian vierestä. Monellakaan ei tunnu olevan selvää, mitkä vaalit ovat kyseessä, joku luulee, että Soinia voisi äänestää täällä Helsingissäkin, joku taas alkaa keskustella eläkkeiden puolituksesta. No, ei siinä mitään, kaikesta voidaan keskustella ja pitääkin voida, se kuuluu tähän ”työhön” (en niinkään pidä tätä työnä, vaan on mukavaa keskustella ihmisten kanssa päivänpolttavista asioista). Eräs vanhempi rouvashenkilö Pihliksestä ihmetteli maahanmuuttajakysymystä ja totesi, että ei suomalaisten ole syytä nöyristellä kenenkään edessä, kuten nyt tapahtuu ja aikoi siksi äänestää perussuomalaisia, koska olemme hänen mielestään ainoa puolue, mikä ei nöyristele, vaan ajattelee suomalaisenkin puolesta ja on kiinnostunut tavallisen alkuperäisen suomalaisenkin asioista. Kiitin kannatuksesta ja jatkoimme rouvan kanssa pitkään juttua.

Ogelissa oli vähemmän porukkaa liikenteessä, ehkä syy oli myöhäisen sunnuntai-iltapäivän, ehkä kylmän viiman, mutta kyllä muutamankin kulkijan kanssa juttuun pääsi ja kahvipannun ääressä jonoa riitti taas jonkun verran. Ajaessani parkkipaikalta, satuin huomaamaan tuon surullisenkuuluisan grillin, jossa jokunen kuukausi takaperin maahanmuuttaja puukotti suomalaista poikaa niin, että tämä menehtyi vammoihinsa. Ikävä tapaus sinällään, mutta tässäkin tapauksessa kulminoituu koko maahanmuuttajapolitiikka, jonka hoidon pääpuolueet ovat jättäneet kokonaan. Ensin haalitaan, sitten ihmetellään, kuinka tässä nyt näin kävi. Ja tavallinen suomalainen veronmaksaja kärsii konkreettisesti nahoissaan tämän politiikan seuraukset.

Eilen olin Myllypuroseuran paneelissa, jossa panelisteja oli enemmän, kuin kuulijoita. Ehkä syy oli tosiaan siinä, kuten eräskin rouva ilmoitti, ettei ihmiset olleet saaneet tietoa tapahtumasta. Myllypuroseuran puheenjohtaja kyllä vakuutti, että kaikille seuran 160:lle jäsenelle oli kutsu lähetetty ja ostarillakin oli jaettu tiedotteita. Ehkä syynä katoon oli vain maanataipäivän uupumus viikonlopun jälkeen. Mene ja tiedä. Mieleen jäi paneelista vihreiden edustajan ratkaisu Helsingin ongelmiin. Vihreiden ohjelman mantraa toistamalla edustaja toi selkeästi julki sen, että ainoa ratkaisu ongelmiin on veronkorotus ja tietullit. Siinä sitä on sanomaa kerrakseen. Ei puhettakaan mistään muusta, vain veronkorotukset ja tietullit on saatava heti aikaan. No, kyllä vastustaviakin kommentteja saatiin aikaan, mutta kyllä tuo vihreiden kanta näihin kunnallisiin asioihin ihmetyttää. Eiköhän tässä tälläkin hetkellä olla aika kipurajoilla tuon verotuksen kanssa monenkin kohdalla. Ja autoilijaa pitäisi taas tietenkin rangaista, sehän on selvä!!

perjantai 10. lokakuuta 2008

Stadi turvalliseksi kaikille

Olimme tänään illansuussa Aleksis Kiven patsaalla vaalivankkureilla. Perussuomalaisittain tarjolla oli kahvia, grillimakkaraa ja hernerokkaa. Sekä tietenkin Perussuomalaisuutta puheenjohtajalla höystettynä. Timo Soini kerkesi kiireidensä keskellä viettämään aikaa helsinkiläisten kanssa, vaikka onkin Espoossa itse ehdokkaana. Loistava sää takasi mukavan tuokion kiireisten perjantai-iltaansa aloittelevien helsinkiläisten keskuudessa.

Eräs vanhempi stadin kundi, nykyisin vuosaarelainen, entinen krunikalainen, tuli juttusille. Kertoi harvoin käyvänsä keskustassa, kun ikätoveritkin ovat jo monet muuttaneet paremmille galtseille ja ympäri maata, ettei ole oikein nykyään asiaa cityyn. Yhtä asiaa kertoi ihmettelevänsä nykykaupungissa, nimittäin sitä väkivallan uhan määrää, jota vanhukset ja muutkin, nuoremmatkin, saavat kokea liikkuessaan mahdollisesti iltaisin keskusta-alueella. Varsinkin maahanmuuttajista koostuvat jengit pelottivat tätä miestä, joka oli nuoruudessaan useinkin tapellut krunikan kongeissa, mutta vierastavansa sitä ”kulttuuria”, jossa käydään joukolla heikomman kimppuun. Sitä ei hänen mielestään ennen tapahtunut. Jos oli jotain nahinaa, ne selvitettiin kahden kesken, mutta nykyisn lähes poikkeuksetta jengit käyvät yksinäisen vanhuksen, naisen tai humalaisen kimppuun ja silmittömästi potkivat ja hakkaavat. Se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja siitä olis mahdollisimman nopeasti päästävä eroon. Sanoin miehelle, että ainoa mahdollisuus tähän on perussuomalainen, joka varmasti ajaa turvallista stadia asianaan, muut puolueet vain haluavat lisää Stadiin kuulumatonta kulttuuria. Mies totesi olevansa kanssani samaa mieltä. Siinä oli oikea peruskundi, hatunnoston arvoinen kaveri!

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Hulinaa Columbuksessa

Olimme ma-iltana vaalivankkureiden kanssa kauppakeskus Columbuksessa ja hulinaa riitti. Ihmiset kilvan hakivat esitteitä ja pyrkivät keskusteluyhteyteen ehdokkaidemme kanssa. Näkee selvästi, että Perussuomalaisten linja puree ja äänestäjillä on tarve tulla kuulluksi. Tuosta kuulemisestahan ei kolmen suuren kohdalla voi puhua, sillä niin kaukana on noiden valtapuolueiden politiikka tavallisesta ihmisestä. Ja VIHeRpiipertäjät ovat oppineet hyvinkin nopsaan, kuinka ollaan välittämättä ihmisestä, ainoastaan omat tarkoitusperät ovat etusijalla.

Tapasin Columbuksessa entisen Myllypuron asukkaan, joka oli siis asunut tuolla surullisenkuuluisalla Alakiventiellä, josta löytyi mittava määrä ihmisille vaarallisia myrkkyjä. Hän oli menettänyt myrkkyjen vuoksi terveytensä ja asuntonsa, eikä ole saanut mistään vielä korvauksia. Ihmettelen näitä kaupungin virkamiehiä, jotka mistään välittämättä kiistävät kaiken, tai sitten suojautuvat byrokratian muurin taakse. Tämäkin vanhan miehen asiaa koskevat paperit olivat muka hävinneet kaupungin kansliassa, eivätkä ainakaan eiliseen mennessä olleet löytyneet. Törkeätä, sanon minä, todella törkeätä!

lauantai 4. lokakuuta 2008

Silakkamarkkinat alkaa 5.10.2008

Jo 266:n kerran järjestetään Helsingin Kauppatorilla silakkamarkkinat. Sieltä saat herkkua monenmoista, sekä hengenravintoa! Nimittäin Kontulan Perussuomalaisten vaalivankkuri Veikko ilmestyy paikalle kunnallisvaaliehdokkaineen aamupäivällä ja jakaa tietoa siitä, kuinka kaupungin toimia pitäisi kehittää. Jos haluat puhua asiaa, tai asian vierestä, tule tapaamaan allekirjoittanutta ja montaa muuta ehdokastamme markkinoille. Saat ainakin sanoa mielipiteesi ja sinua kuunnellaan! Tervetuloa!

Ei tietulleille!

Jyrkkä ei tietulleille! Yrittäjä-ja työntekijävastaiset puolueet, SDP, VASurit ja VIHReätpiipertäjät ajavat Helsinkiin suurkaupunginomaisia rahastuspisteitä, jotka toteutuessaan aiheuttaisivat ennennäkemättömiä ruuhkia muutenkin tukkoisille sisääntulo/ulosmenoteille. Seuraukset olisisvat katastrofaaliset. Enää ei duunarilla olisi varaa käydä kaupungin ulkopuolella töissä, eikä matkustaa sukuloimaan. Siihenkö nämä helppoheikit tähtäävät, vai mihin? Ei Helsinki oikeasti tarvitse mitään lisäesteitä liikkumiselle, ainakaan automäärien vuoksi, ei täällä niin pahoja tukkoja ole, jos vain liikennesuunnittelu toimisi. Nythän se ei sitä tee, sillä yksityis-ja ammattiautoilijoita yritetään keinolla millä hyvänsä estää harjoittamasta duuniaan, mm. bussikaistojen vajaakäytöllä ja liikennevalojen vihreän aallon kehittämättäjättämisellä. Tälläisilla suunnitelmilla annetaan ymmärtää, että liikennettä on muka jo niin paljon, että sitä sietää suitsia juurikin näillä kaavailuilla tietulleilla! Ilmeisesti nämä yhteiskunnan viholliset haluavat, että keskusta autioituu ja siellä olevat liikkeet ja yritykset näivettyisivät pois. Millähän nämä valopäät sitten rahoittaisivat kaupungin menoja, kun verotulot tippuisivat? Ai niin, eihän sillä ole mitään väliä, sillä fattastahan se raha tulee, aivan kuten vihreitten mielestä sähkö tulee pistorasiasta!

Miksi lahjoman vastaanotosta tuomittu virkamies saa olla yhä Helsingin kaupungin palkkalistoilla?


Jos tuomitaan lahjomasta, eikö silloin pitäisi jo erottaa? Helsingin Satama-liikelaitoksen palkkalistoilla, hyvällä korvauksella tietenkin, on edelleen lahjuksen otosta tuomittu entinen apulaissatamakapteeni. Eikö kukaan muu näe tässä mitään ihmeellistä? Taitaa olla taas näitä suurten puolueiden edustajia, kun ei voida erottaa? Tällaiseen haluan puuttua, jos minut valitaan kaupunginvaltuustoon, virkamiesten koplaukset kuriin!

Helsingin Sataman entinen apulaissatamakapteeni on tuomittu sakkoihin lahjusrikkomuksesta.

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa perjantaina.Mies sai hinaajavarustamo Alfons Håkansin omistaman moottoripurjeveneen käyttöönsä vuosina 2003-2007 kesäisin viikon ajaksi käyttöönsä. Varustamo ei perinyt vuokraa veneen käytöstä.Mainittuina vuosina Alfons Håkans tuotti jäänmurtopalvelut Helsingin Satamalle. Tuomittu on ollut liikelaitoksen yhteyshenkilö kyseiseen osakeyhtiöön ja muun muassa tarkastanut jäänmurtopalveluja koskevat laskut.

Entinen apulaissatamakapteeni sai 30 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa 1 170 euroa.

Mies työskentelee yhä Helsingin Sataman virkamiehenä mutta meriliikenneasiantuntijana.

STT/Iltalehti

torstai 2. lokakuuta 2008

Mihin Helsingin tulevan kaupunginvaltuuston pitäisi panostaa?

Iltalehdessä oli mielenkiintoinen aihe keskustelupalstalla, eli mihin Helsingin tulevan kaupunginvaltuuston pitäisi panostaa?

Vastaukset noudattavat varsin tarkasti allekirjoittaneen ja koko PS:n linjaa, eli seuraavanlaisesti:

*Terveydenhuolto- hoitotakuu ei toimi, nykyhallinnon mukaisesti terveyskeskuksia vähennetään, kun pitäisi lisätä!
*Maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat ja kustannukset, maahanmuuttajia on stadista vähennettävä, kepillä ja porkkanalla!
*Lapset- eli lasten oikeudet ja kaupungin velvollisuudet tulevia veronmaksajia kohtaan

* Työllisyys ja asuminen- asuntoja lisää ja työtä tarjoavia yrityksiä olisi houkuteltava lisää

*Liikenne -parkkipaikkaongelmat, joita nykyhallinto haluaa vain lisätä vähentämällä parkkipaikkoja ja vaikeuttamalla liikennettä mm. tietulleilla

Veronmaksajan kannattaisikin nyt ottaa lusikka kauniiseen käteen ja äänestää, sillä vain äänestämällä voit vaikuttaa näihinkin ongelmiin, et kotisohvalla makaamalla!