sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Meitä huijataan!

Kansanedustajat ottavat lahjuksia yrityksiltä ja yhteisöiltä, eivätkä edes ymmärrä hävetä. Jopa pääministerimme on saanut mittavia summia, mutta puolustelee ja selittelee tilannetta parhain päin. Presidentti, joka voisi periaatteessa puuttua asiaan, on samaa sakkia, hänkin on saanut huomattavia summia. Taitaakin olla niin, että olemme samassa kerhossa Venäjän kanssa, jos pidämme korruptiota jonkinlaisena demokratian mittarina, vaikka valtiojohto on tuonut eteemme väärennettyjä tilastoja jo kymmeniä vuosia Voi hyvänen aika sentään, missä jamassa armas maamme onkaan.

Ruoka, vaatteet, asuminen, ovat kaikki eurooppalaisella mittapuulla mitattuna Suomessa ylihinnoiteltuja. Kansanedustajat eivät puutu asiaan, koska saavat rahoitusta näiltä yrityksiltä. Ja kansa maksaa. Maksaa vielä, mutta kuinka kauan. Mitta alkaa olla täysi, maakunnista kuuluu jo kummia. Ainoa pelastus valtaapitäville tähän asti, on ollut oluen hinnan pitäminen työttömillekin sopivassa hinnassa, pysyvät tyytyväisinä ja apaattisina, kun saavat kaljaa murheeseensa, näin ovat päättäjät varmasti laskelmoineet.

Terveydenhuolto kituu henkitoreissaan, vanhukset on unohdettu, lapsille syötetään epäterveellistä ruokaa, ainakin täällä Helsingissä, jossa SDP, Vihreät, Kokoomus ja Keskusta runnoivat viime viikolla läpi etukäteen keskenään päättämänsä päätöksen, jossa koulujen ja päiväkotien, sekä vanhustentalojen ruokahuollosta vastaa nyt suuryksikkö Palmia, jonka ainoana tarkoituksena on selvitä siitä mahdollisimman pienin kuluin. Käytännössä se tarkoittaa henkilökunnan poispotkimista ja rasvan ja muun lisäainepaskan syöttämistä näille puolustuskyvyttömille ryhmille. Monen päiväkodin henkilökunta on jo siirtynyt omiin eväisiin, koska Palmian tuottama ruoka on muuten mautonta, paitsi suolaista ja erittäin rasvaista. Monessa paikassa ruoka joudutaan jo tarjoilemaan kylmänä, koska siirto vie niin kauan aikaa. Lapsethan ovat tässä kärsijöinä, hehän eivät voi vaikuttaa ruokaan, syövät tietysti sitä mitä tarjotaan.

Vaalit lähestyvät vääjäämättä, arvon kanssamatkustajat. Miettikääpä taas kerran kuka näistä asioista puolestanne päättää. Koittakaa nähdä näiden puolueiden sumutuksen läpi, kuinka he teitä huijaavat ja toimikaa sen mukaisesti tulevilla vaaliuurnilla, sillä se on ainoa keino vaikuttaa tulevaisuuteemme.