Kiitos kaikille minua äänestäneille. Äänet eivät tällä kertaa riittäneet valtuustoon, mutta työ jatkuu kenties jossain lautakunnassa. Vielä kerran, tuhannesti kiitos!
sunnuntai 20. kesäkuuta 2021
maanantai 7. kesäkuuta 2021
Vaalipäivä lähestyy, älä jää nukkumaan!
Kulttuuriväki piti miekkaria eduskuntatalon edessä. Kilvan riensivät hallituspuolueiden edustajat voivottelemaan kulttuurin ahdinkoa koronarajoitusten kourissa, vaikka heillä olisi ratkaisun avaimet käsissään. Ihme touhua.
Perussuomalaiset ovat nousseet ympäri maata kuntavaaligallupeissa johtoon. Vaalien jälkeen maa on perussuomalainen, se on selvä. Puolueen johto kävi juuri viikonloppuna kiertueella pohjoisesta etelään. Puolueen pj totesi, että meininki on niin hyvällä mallilla, että jos ei voittoa tule, ei se ainakaan yrittämisestä ole kiinni. Helsingissä Vihreät ja Kokoomus käyvät pormestarinvaalia, ilmeisesti se on tärkein kuntavaaliteema näillä puolueilla, vaikkei pormestarilla nyt niin suurta vaikutusta olekaan. Keulakuva, mikä keulakuva. Perussuomalaiset käyvät kuntavaaleja, jossa asiat ratkaisee, ei mielikuvat. Ei vappusataset, eikä tekovihreys.Viimeinen viikko lähti käyntiin ennen sunnuntaisia vaaleja 13.6. Vielä voi tänään 7.6. ja huomenna 8.6. käydä antamassa äänensä ennakkoon, niin ei tarvitse sitten miettiä, ehtiikö ja viitsiikö sunnuntaina äänestää. Mutta kukin tyylillään, pääasia että äänestää. Äänestämisellä voit vaikuttaa oman kuntasi asioihin, juuri niihin asioihin, joka meillä jokaisella on lähimpänä mielessä. Turvallisuus, koulut, terveydenhoito, kaavoitus, asunnot, jne. Käytä ääntäsi, se on meidän tavallisten ihmisten ainoa tapa vaikuttaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)