Malmin lentokenttä kuumentaa tunteita aina vaan. Kenttä on ollut puheenaiheena ainakin kahden edellisten kuntavaalien aikana ja välissä. Kansalaisista suurin osa kannattaa lentokentän säilyttämistä. Mikä siinä oikein maksaa, että kaupunki ajaa lentokentän rakentamista, kuin käärmettä pyssyyn? Lentoasema valittiin vuonna 2016 Euroopan seitsemän uhanlaisimman kulttuuriperinnön joukkoon.
Kenttä alueena tulee rakentamistarkoituksessa äärimmäisen kalliiksi. Se on aikanaan rakennettu suolle, jolle ei katsottu olevan tulevaisuudessa muutakaan käyttöä, juurikin sen hankalan maapohjan vuoksi. Se ei ole siitä miksikään muuttunut. Jo vuosia sitten tehdyt kairaukset tukevat sitä yhä tänäkin päivänä. Koko infra jouduttaisiin paaluttamaan tosi syvälle, ja se maksaa maltaita. Tonttimaata on jo kaavoitettu muualta kaupungista ja kaavoitetaan yhä lisää. Rakennusmaa ei ole loppumassa Stadista.
Joskus tulee mieleeni, että lentokentän hävittämistä kannattavat vain virkamiehet ja pieni osa johdossa olevista poliitikoista. Ainakin vaalipuheissa, johtavat puolueet ovat kentän säilyttämisen kannalla. Kuka tätä kaupunkia oikein johtaa? Virkamiehet, vai poliitikot/valtuusto? Vaaleissa kansalaiset antavat sanansa myös Malmin säilyttämiseen. Vaalit 2021 ovat myös lentokenttävaalit.
Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vaaleista toiseen kannattaneet kentän säilyttämistä ilmailukäytössä. Niin myös minä. Ajattele äänestäessäsi, mikä on sinulle tärkeätä? Grynderien raha, vai sinun arvosi ja ajatuksesi. Kentän säilyminen puolustaa myös luontoarvoja. Kentän ympäristössä on monia kasvi-ja eläinlajeja, joitka ovat uhanalaisia. Jotka ovat säilyneet vain siksi, ettei sinne ole saanut rakentaa. Ne elävät hyvässä sovussa lentokentän kanssa.