perjantai 22. marraskuuta 2013

Ajatuksia Suomesta, blogivirtaa ja facebookpäivityksiä

Suomesta liittovaltio:

Meillä on iso maa pinta-alaltaan, tehkäämme ennemmin oma liittovaltio, kuin liitymme Euroopan liittovaltioon. Jokainen eri mieltä oleva löytää oman kolkkansa maastamme. Euroliittovaltiota en halua, enkä usko monen muunkaan haluavan. Jokainen osavaltio voi tehdä omat lakinsa, Amerikan tyyliin, mutta keskusvalta säilyy eduskunnalla. Ei hullumpi ajatus, kun tarkemmin ajattelee.

 Suomikin voisi olla liittovaltio, joka kunnassa, tai ainakin joka maakunnassa. Siis tarkoitan sitä, että Suomessa on niin monta maakuntaa ja monta kuntaa, jotka voisivat jatkaa itsenäisinä, valtion turvin, jos ei valtion rahoja haaskattaisi ympäri ämpäri banaanivaltioita. Voisimme olla Euroopan rikkaimipia valtioita.

Hieman muita hajatelmia:

Tämä hallitus on sairas. Siitä olisi pitänyt päästä eroon jo monta kertaa. Persut ovat yrittäneet, mutta muiden puolueiden, lähinnä Demareiden ja Vasureiden hallituskiima on niin suurta, että eivät pysty vastustamaan Kokoomuksen seireenien kutsua. Ja Kepulit oppositiossa taas tähtäävät jo seuraavaan hallitukseen, niin eivät tee elettäkään vastustaakseen näitä, eivätkä halua liittyä Persujen oppositiorintamaan. RKP taas pysyy aina missä hyvänsä hallituksessa. Sillä ei ole isänmaata.

Mökillä:

Se täällä mökkiolosuhteissa on mukavaa, ettei tarvitse olla Fortumin orjana, eikä maksumiehenä. Tälläkin hetkellä tuvassa on lämmintä ja virtaa riittää. Tiskivesikattilakin lämpenee ilman Fortumia. Toisin on niissä talouksissa, jotka ovat Fortumin ja muiden sähköyhtiöiden riiston varassa. Maksut nousevat joka vuosi, mutta silti aina myrskyn sattuessa sähköyhtiöt levittelevät käsiään. Käyttäisivät joskus niitä optioitaan vaikkapa maakaapelien kaivuuseen, niin ei olisi niin paljon korjattavaa. Suomessa oli parhaimmillaan 120000 taloutta ilman sähköä, mutta täyden myrsyn voiman kohdanneessa länsinaapurissamme vain 30000. Mistä tällainen ero voi johtua? 

Facebookista bongattua:


Populismiako ??

Jos Suomessa viinatehtaan johtaja saa potkut, koska viinaa ei ole myyty riittävästi, niin onko oikeasti kyse johtajan pätemättömyydestä ??
Tässä tapauksessa ja näin yksinkertaistettuna asia, ei todellakaan !
Syynä on hallituksemme alati kiristyvä alkoholipolitiikka, joka ei loppupeleissä takuulla aja kenenkään etua !
Höpisenkö populistisesti, jos, niin mitä sitten, asia nyt vain on niin !
Toroskan Kimmo on tuossa oikeassa. Alkoholipolitiikan kiristämisellä ei ole koskaan saavutetu mitään hyvää. Ei Suomessa, eikä Yhdysvalloisakaan. Katsoin Teemalta tulleen ohjelman Yhdysvaltain kieltolaista, joita muuten masinoivat feministit, niin lopputulema oli se, ettei se toiminut. Maa ja kansalaiset kärsivät siitä.

Vaihdetaan aihetta.

Itse aikanaan sanoin, että en koskaan maksa tapeteista. Nyt kuitenkin olen ollut pankin orjana jo kuudetta vuotta. Pakkotilanne, ei ollut enää varaa maksaa kaupungin perimiä ryöstöhintoja surkeasta, vetoisesta läävästä, jossa pihalla ei enää suomenkieltä kuullut ja meteli ja melske oli pihallakin niin kova, ettei kesäkuumalla voinut pitää parvekkeen ovea auki, kun ei telkkarista enää kuulunut mitään.

Muutettuamme vain muutaman sadan metrin päähän omistusasuntoon, oli kuin olisi astunut toiselle planeetalle. Ensimmäisenä sunnuntaiaamuna istuskelin pihalla tupakilla ja mitään ei kuulunut mistään. Vain Kehä I:ltä kantautui vaimea kohina. Poissa olivat kailottavat tummahipiäiset ja juopot virolaiset, venäläiset ja suomalaisetkin, joille sai soittaa poliisin lähes joka viikko, useimmiten keskellä viikkoa, aamuyöstä, kun ei uni tullut silmään jatkuvan rähinöinnin ja muijanhakkaamiskilpailujen jälkeen. Nykyisessä asunnossa ei kuulu mitään ylimääräisiä ääniä. Vain se ärsyttää, että jurrinen rupusakki kulkee viikonloppuisin pihan poikki ympäröivistä vuokrataloista ja niissä asuvien piskien omistajat kusettavat ja paskattavat otuksensa pitkin meidän pihaa. No, niitähän ei näy. kuin talvella, niitä kusilänttejä ja paskakasoja.

Taidan muuttaa korpeen ja muuttaisinkin, jos ei duunit ja perhe pitelisi Stadissa. Onneksi on mökki, johon pääsee pakoon kaupungin ahdistavaa ilmapiiriä. BTW, maksamme asunnosta vähemmän kuukaudessa kuin kaupungin vuokraläävästä ja saamme ainakin vaikuttaa siihen, kuka taloon muuttaa. Tosin ahneet omistajat ovat jo meidänkin taloyhtiössämme vuokranneet asuntonsa sosiaalitoimelle, joka on asuttanut niihin mamuja. Vielä ei niistä ole kuitenkaan ongelmia ollut.

Toisin on anopin talossa, jossa narkkarit ja mamut asustavat pieniä yksiöitä ja kaksioita ja sossu maksaa vuokran. Sotkevat, liikenne on jatkuva, kun kamaa kysellään riippumatta vuorokaudenajasta. Mamut myyvät myös kamaa ja viinaa. Talvella tapettin joku tyttökin tällaisessa narkkiläävässä. Ja me veronmaksajat maksamme senkin elämäntyylin.


  Ei kait ne vuokralla-asuvat sen huonompia ole noin keskimäärin, mutta oma kokemukseni antaa ymmärtää, että omistusasunnoissa asuvat ovat useimmin työssäkäyviä, kuin sosiaalituilla eläviä. Ja jos vuokraat asunnon vapailta markkinoilta, se on yleensä aina kalliimpi vaihtoehto, kuin sen ostaminen. Mutta monet vuokralla-asuvat eivät pysty ostamaan edes velaksi, jos ei säännöllisiä tuloja ole, vaikka haluaisivatkin. 

Yhteiskunnan kannalta omistusasunto on parempi vaihtoehto, sillä siinä asuva säästää tällätavoin itselleen omaisuutta, josta voidaan sitten verottaa ankarasti. Vuokra-asujasta on useimmiten enemmän kuluja yhteiskunnalle. Korruptoituneet virkamiehet pihtaavat kaavoitusta, jotta tonttien hinnat hilautuisivat mahdollisimman korkealle tasolle. Sitten grynderit rakentavat niihin talon, jossa on niin korkeat käyttökustannukset, että ilman tukea ei niissä voi asua tavallinen työssäkäyvä vuokralainen. Ja sossu maksaa sitten erotuksen. Tätä tukea ei saa kuitenkaan omistusasuntoihin, jos satut asumaan omassa asunnossasi ja olet työtön, sairas tms. Kunta kehottaa myymään asuntosi, ennen ei saa asumistukea.

Kaikennäköistä on viikossa taas tullut ajateltua, tässä pääsääntoisesti kaikki, mitä olen pähkäillyt Suomen menosta.


Ei kommentteja: