keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Politiikka on sitkeiden laji

 Politiikka on sitkeiden laji. Nopeasti voittoja tavoittelevat pettyvät yleensä pahasti, kun ei saakaan heti kaikkea mulle tähän. Joko puolue ei anna jäsenelleen kaikkea sitä, mitä oli asettanut tavoitteekseen, tai sitten äänestäjät eivät ymmärrä, kuinka erinomainen ihminen kukin ehdolle asettautuva onkaan. Onneksi meillä on d'Hondtin menetelmä käytössä, joka hiukan tasaa sitä ensikertalaisen saamaa mahdollista vaikutusvaltaa. Jos ei päässytkään ensi yrittämällä valtuustoon, saattaa silti päästä johonkin enemmän, tai vähemmän vaikutusvaltaiseen lautakuntapaikkaan, jossa pystyy myös vaikuttamaan. Ja kukaan ei tee tätä yksin. Puolueesta saa kyllä tukea, jos haluaa ottaa sitä vastaan. Ja todella erinomaiset ihmiset ja ehdokkaat toki saattavat päästä sinne valtuustoonkin, jos on jo tarpeeksi kokemusta ja näkemystä kaikista mahdollisista aiheista, joita ehdokkailta kysytään. Tai sitten on valmiiksi julkkis, joka tietenkin valitaan, kun on vaikka tuttu tv:stä.

Kankaanpään seutu-lehti on pitänyt sivuillaan kyselyä: "Jos kuntavaalit järjestettäisiin nyt, mitä puoluetta äänestäisit?" Taitaa olla muutkin äänestäneet, kuin pelkästään kankaanpääläiset. Kyselyssä vastanneita on tällä hetkellä 35000, kun kankaanpääläisiä on n 13000. Eihän sitä oltu rajattu mitenkään, niin mikäs siinä. Perussuomalaiset on kirkaassa johdossa, ennen seuraavia demareita. Muut valtapuolueet tarpovat siellä jossain alle 10%:n kannatuksessa. Nämä kyselyt eivät tietenkään äänestä, mutta antavat osviittaa, mitä tuleman pitää. 

Some on näissä kuntavaaleissa tärkeämpi, kuin koskaan ennen johtuen korona-tilanteesta. Äänestäjiä ei voi mennä oikein kosiskelemaan turuille ja toreille, eikä monellakaan ehdokkaalla ole varaa ostaa etusivuja valtalehdistä, tai mittavaan suorajakelukampanjaan. Itse olen ollut somessa, kuten Twitterissä ja Facebookissa jo monet vaalit ja mainostanut siellä sissimarkkinointityyliin itseäni, tai puoluekavereita, jos en ole itse ollut ehdolla. Joskus onnistuu, joskus ei, viimeksi puoluekaveri tuli S-ryhmän vaaleissa valituksi tekemilläni sangen vaatimattomilla mainoksilla, kun sanoi, ettei hänellä ollut mitään muuta kampanjaa. Hyvä, jos saatoin olla avuksi. Olen iloinen hänen puolestaan ja tuntuu, kuin olisi itse tullut valituksi.

Somessa on myös varjopuolensa. Erilaiset ääriryhmät mellastavat siellä valtoimenaan nimimerkkiensä takaa, sillä solvaaminen, maalitus ja erilaiset kampanjat jotain tiettyä ehdokasta, tai puoluetta vastaan on ihan arkipäivää. Ilmeisesti joidenkin puolueiden kannattajat käyvät niin lämpöisenä, jos joku puolue on johdossa, eikä se osu omaan mielipiteeseen millään. Joskus on jopa havaittu, että tietyt puolueet jopa kannattavat tällaisia kampanjoita, tai ovat jopa masinoimassa niitä. Itse olen aina esiintynyt rehellisesti nimelläni ja kuraa sataa niskaan, varsinkin vaalien alla ja varsinkin, jos olen ehdokkaana. Niin on taas tälläkin hetkellä. Maalitetaan, solvataan, pilkataan. Ehkä se on se suomalainen tyyli käydä vaalikampanjaa, jos ei asiakysymyksillä pärjää, etsitään kaikki mahdollinen ehdokkaasta ja sitten käydään kimppuun. Eivät vain tajua sitä, että se uutinen leviää samalla myös kannattajille, jotka tekevät siitä omat johtopäätöksensä ja saattavat juuri sen vuoksi äänestääkin tätä ryöpytettyä. 

Mediat ovat oma luku sinänsä. Ehdokkaat käyttävät medioiden klikkiotsikoita hyväkseen vaalikampanjoissaan, jos sieltä löytyy joku hyvä asia-aihe, jota voi käyttää hyödykseen omassa kampanjassaan. Se on suositeltavaa, sillä siitähän hyötyvät kaikki, niin mediat klikkauksien kasvuna ja ehdokas saa hyvän aiheen itselleen mielipiteidensä julkituontiin. Siksi aina ajoittain ihmettelen median niin nuivaa suhtautumista näihin ehdokkaiden linkityksiin, sillä hehän vain hyötyvät siitä mainosmielessä. Ja sehän on median tarkoituskin, pysyä näkyvilla, jotta mainostulot kasvaisivat. Se tuottaa median omistajille rahaa ja siitä maksetaan toimittajien ja päätoimittajien palkat. Tietenkään kaikki mielipiteet eivät välttämättä ole toimittajien mieleen, jos toimittajan oma puoluekanta on eri, kuin ehdokkaan. Silloin olisi toimittajien vain syytä ajatella sitä seuraavaa palkkapussia, jota tämä ehdokas on edistämässä. Sitäpaitsi, se on sitä yhteiskunnallista keskustelua, jos mikä.

Tätä kirjoittaessani, on melkein kolme kuukautta vaaleihin. Äänioikeusrekisteri poimitaan 26.2.2021 mennessä, ehdokaslistat jätetään 9.3.2021 mennessä, ehdokkaat vahvistetaan 18.3.2021 mennessä. Varsinaiset äänestykset alkavat kotimaassa ennakkoäänestyksellä 7.-13.4.2021 ja ulkomailla 7.-10.4.2021. Varsinainen vaalipäivä on 18.4.2021 ja tulokset vahvistetaan 21.4.2021. Uudet valtuustot aloittavat 1.6.2021.

Vielä muistutuksena: Vaikka et olisi itse ehdolla, ilmoittaudu silti vaalitoimitsijaksi. Niistä on aina pulaa ja samalla olet varmistamassa demokratian toteutumista omalta osaltasi. Siitä maksetaan jopa palkkio menetetystä vapaa-ajasta. Itse olen ollut kolmissa vaaleissa toimitsijana. Jotkut ovat siellä vaaleista toiseen, pitävät sitä kunnia-asiana, mitä se tietysti onkin.


Ei kommentteja: