Satu Hassi |
Itämeren ja Englannin kanaalin meriliikenteen kustannuksia lisäävä rikkidirektiivi nostaa todennäköisesti reippaasti myös suomalaisen yksityisautoilun ja raskaan ajoneuvoliikenteen hintaa.
Meriteknologiaa valmistavan suuryrityksen edustajan mukaan dieselautojen omistajien kannattaa miettiä kaksi kertaa dieselauton omistamisen järkevyyttä. Autodieselin hinta tulee nimittäin mitä ilmeisimmin nousemaan selvästi.
Tämä johtuu siitä, että kaikkiin Itämerellä liikennöiviin aluksiin ei pystytä asentamaan rikkipesureita, mikä johtaa vähärikkisen dieselpolttoaineen kysynnän kasvamiseen vuonna 2015, kun rikkidirektiivi tulee voimaan. Laivat siis alkavat käytännössä kilpailla dieselautojen polttoaineesta. (Talouselämä 5.9.2012)
Nyt sitten tuon rikkipäästöveron myötä, koskapa varustamot eivät ehdi uusia laivojensa rikkipesureita, niihin täytyy tankata sitten puhtaampaa polttoainetta, siis sitä samaa dieseliä, kuin meidän autoihimme. Ja se taas vaikuttaa siihen, että siitä tulee pulaa, sillä jalostamoilla ei riitä kapasiteettia tuottaa niitä määriä. Se taasen vaikuttaa hintoihin korottavasti, myös bensiinin, koska jalostamot ottavat kapasiteettia pois sen tuotannosta, jolloin siitäkin alkaa tulla pulaa. Dieselin hinnannousu vaikuttaa myös maantiekuljetusten hintoihin täällä kotimaassa, sillä suurin osa kuljetuksista, esim. elintarvikekuljetukset, kulkevat pyörillä. Tällöin ruuan hinta nousee taas, joka erityisesti rankaisee pienituloisia.
Johtopäätöksenä voimme todeta, että Vihreiden politiikka ajaa kansalaiset yhä ahtaammalle. Satu Hassi kumppaneineen haluaa siis rangaista erityisesti pienituloisia ja Kehä I:n ulkopuolella asuvia suomalaisia. Miksi äänestää siis Vihreitä, jotka vain haluavat sinun, tavallisen suomalaisen veronmaksajan, kärsivän? En minäkään löydä yhtään syytä äänestää heitä! Vaikuta sinäkin kunnallisvaaleissa, se auttaa myös sinun arkeasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti